Numero
äänestä numerolla
51

Anne Paavilainen

Yleinen

Kohti parempaa huomista

Tästä hetkestä kun kurkistaa olkansa taa muutaman vuoden matkan, voi todeta yhteiskunnassa muuttuneen asioiden, joita ei vuonna 2015 kyllä osannut odottaa. Sopimisen kulttuurin rapauttaminen ja eriarvoisuuden lisääntyminen ovat aiheuttaneet pahimmat kolaukset.

Olet varmaankin väsymiseen asti kuullut näistä: Kilpailukykyä on parannettava, työn vastaanottamiseen kannustettava, työllistämistä on helpotettava ja paikallista sopimista lisättävä. Mitä saatiin tällä hallituskaudella vastaukseksi? Saatiin kiky, pakkolakien estämiseksi. Pakkolaeilla olisi viety paljon, kilpailukykysopimuksella sovittiin edes osasta. Vaihtoehtoja ei ollut, jompikumpi oli valittava. Työn vastaanottamiseen “kannustetaan” aktiivimallilla, joka on ollut suurimmalle osalle käytännössä pelkkä työttömyysturvaleikkuri.

Monilla aloilla on eletty valtavan muutoksen aikaa. Yhteiskunta alkaa olla joka puolella avoinna yötä päivää ja palveluita tarjotaan mitä monipuolisemmin pienessäkin yrityksessä. Multitaskaaminen on jo melko välttämätöntä, jotta työssään voi pysyä. Sairastumiseen ei ole varaa ja kuitenkin yhä useampi uupuu työssä. Valtavasti yleistyneen osa-aikatyön vuoksi yhä useamman on jaksettava tehdä montaa työtä, jotta voi tulla toimeen edes jotenkuten.

Tähän kun sekoitetaan paikallinen sopiminen alkaa palkansaajan selkänahkasoppa olla jo melko valmis. Paikallinen sopiminen ei voi tarkoittaa sitä, että yhtiö kiittää ja palkansaaja kumartaa. Sopimisessa ja sanelussa on eroja. Sopimisen työpaikoilla pitäisi olla aitoa sopimista, jossa molemmat osapuolet ovat aidosti sopimuskumppaneita, eikä kumpikaan pyri saneluun.

Kyllä, hyviä, jopa loistavia poikkeuksia yrittäjissä ja yrityksissä on, mutta valitettavan totta usein on se, että jos työntekijän selkänahasta jotakin irti saadaan, se irti otetaan.

Esimerkiksi ay-liikettä on viime aikoina moukaroitu vanhanaikaisuudesta ja ymmärtämättömyydestä. Haluttomuudesta edistää työllisyyttä ja tuijottamisesta “eriarvoistaviin” työehtosopimuksiin. Ja miksikö on minusta hyvä, että ay-liike puolustaa työehtosopimuksia? Ilman työehtosopimuksia vahva ja hyvä neuvottelija voi päästä kohtuulliseen lopputulokseen, heikompi tai arempi neuvottelija joko selviää tai ei selviä, sillä mitä annetaan. Jotta yhteiskuntaa voi kutsua hyvinvointiyhteiskunnaksi, pitää myös heikommasta pitää huolta. Sopimusyhteiskunnan polkeminen on jatkunut nyt muutaman vuoden.

On saatu tuta, mitä eriarvoistava sanelupolitiikka tarkoittaa. Sopimusjärjestelmiä on purettu, eriarvoisuus on lisääntynyt todella paljon ja syrjäytyneiden määrä kasvaa koko ajan.

Oikeiston ja vasemmiston suunta Suomen tulevaisuudelle eroaa toisistaan paljon. Jokaisen oikeus järjestäytymiseen, omaan mielipiteeseen, hyvinvointiin, mahdollisuuteen pärjätä ja elää vailla sanelua, on varsin paljon kiinni siitä, miten vaaleissa käy.

Sinä päätät, miten vaaleissa käy.